Vain lasta pirunkuva pelottaa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1976

Teosarvio

Romaanin alku on viipyilevää kuvausta tyypillisesti englantilaisesta yhteisöstä, jonka kanssakäymisen kuvioissa vanha seurapiiriperinne ja muualta tulleiden sopeutumisvaikeudet aiheuttavat yleistä kitkaa. Vähitellen juoni jäntevöityy ja tunnelma tiivistyy sangen osaavasti luonnehdittuihin paikallisiin seurapiirikutsuihin ja vieraiden kohteliaiden naamioiden suojassa piileviin ristiriitasuhteisiin, joissa samalla on murhan siemen. Päätös on useamman vaihtoehdon varassa, kuten dekkarin henkeen kuuluu. Mielestäni tekijä suosii tarpeettomastikin koristeellisen älyllisiä ja kirjallisia rinnastuksia, mutta saa samalla ihmissuhteisiin odottamattomia ja omintakeisia piirteitä.