Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Kelo, Ilmari

Kirjailijan muu nimi
Jore, Uuno Matti
Jussilainen, Uuno Matti
Synnyinaika
Ammatti
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Teokset
Tyyppi
romaanit
Elämäkertatietoa
Kadettikoulu 1927-29
Puolustusvoimain palveluksessa vuoteen 1945
Majuri
Maanviljelijänä Hämeenkyrössä vuodesta 1945
Tekstinäyte
Routa oli saapunut joukko-osastoon noin kolme vuotta sitten nuorena kornettina, harvasanaisena ja vaatimattomana, mutta aina hyväntahtoisena. Päivänä muutamana rykmentti kuitenkin kohahti hämmästyksestä, kun levisi huhu, että eräs upseeri, joka sivumennen sanoen oli rykmentin paras nyrkkeilijä, oli saanut sinelmän silmäkulmaansa. Juttua ei tahdottu uskoa, ennen kuin puumerkki oli todettu asianomaisen julkipuolessa. Ajan mittaan tutustui yksi ja toinen moukariin, jota käytteli tuo melkein hennolta näyttävä, rauhallisen ja ystävällisen tuntuinen nuorukainen. Jos mieli ihailla tähtiä keskellä päivää, ei tarvinnut muuta kuin potkaista ratsuaan hänen ollessaan näköpiirissä. Silloin ei turruttavaa iskua voinut välttää edes nopealla paolla, sillä tämä eläinten ystävä liikkui kuin rasvattu salama ja yhtä sokeastikin, niin ettei aina nähnyt eroa mustalaisen ja esimiehen välillä. Hän oli kaikkien mielestä mielipuoli hevosiin ja koiriin nähden, vieläpä parantumaton sellainen. Siinä ei auttanut sotaväen järjestyssääntö eikä rikoslakikaan. Mutta samalla - ihme kyllä - poikkeuksetta kaikki hänen toverinsa ja esimiehensä pitivät hänestä.
Joskus sattui rykmentin komentaja saamaan vihiä »ystävyysotteluista», joiksi nämä räjähdykset yksimielisesti koetettiin hänelle selittää, nuoren huimapään niskavillojen pelastamiseksi. Väliin siinä onnistuttiin, väliin Routa sai marssia koppiin muitta mutkitta. Mutta siitä oli apua vain niin kauan kuin hän oli arestissa. Joskus saattoi löytää jonkun makaamasta tanterella heti, kun hän oli ehtinyt sulkea koppinsa oven ulkopuolelta.
Ja kuitenkin Routa vaati kuria niin miehiltä kuin eläimiltäkin. Julmuutta ja kohtuutonta kovuutta hän sitä vastoin ei oppinut sulattamaan. Ruoska oli hevosen kurittamista varten eikä saappaan kärki, sen saivat monet hyvin pian tietää.
Mutta kullekin on elämä varannut oman ristinsä. Roudan kirouksena olivat naimaikäiset naiset ja heidän mammansa. Hänen omituinen arkuutensa ja pidättyväisyytensä kiihotti nämä metsästykseen, jossa hän oli kauhistunut repolainen ja naiset kettukoiria. Tästä ajosta kehittyi varuskunnalle jännittävä ja mielenkiintoinen puheenaihe. Yhtä innokkaat kuin tytöt olivat ajamaan takaa, vaanimaan jokaisessa kadunkulmassa ja tekemään nopeita syöksyjä, yhtä nopea Routa oli livahtamaan käpälämäkeen. Toverit seurasivat tätä kaikkea hilpeinä ja melkein vahingoniloisina. Mutta kun he ennen pitkää huomasivat ajon pitkistyvän ja kiihtyvän ja kun heitäkin vähitellen ruvettiin "entisen ystävyyden" nimessä vaatimaan apuun ilman pienintäkään hyvityksen toivoa, vetäytyi yhden ja toisen taivas pilveen. Moniaat poikamiehet alkoivat pohtia, millaisen vaikutuksen selibaattilaki tekisi armeijan taistelukuntoon. Ja samaan aikaan miettivät tytöt mammoineen, oliko toiveita vai eikö ollut toiveita.
"Herra luutnantti on ratsastamassa - herra luutnantti on palveluksessa - herra luutnantti on ampumassa - herra luutnantti on komennuksella - herra luutnantti on hemmetissä", höpisi ratsumies Mikkola jo unissaankin ahdistelijoille.


(Tulta ja tuulta 1939)