Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Isien varjot

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Isien Varjot ei ole veijaritarina, mutta ei myöskään mitään synkkää dialogia. Se on koomisia piirteitä saava kertomus 1700-luvulla eläneestä vaikuttajasta, joka lähetti vielä kuoltuaankin hautajaisiinsa tulleille sukulaisilleen paimenkirjeen. Kirjan päähenkilö, Erik Söderkultalax pyrkii koko elämänsä ajan hallitsemaan ja jollakin tasolla myös alistamaan kanssaihmisiä. Erikillä on pakonomainen tarve tehdä päätöksiä toisten puolesta. Saman kohtalon hän oli kokenut itsekin joutuessaan elämään lapsuus- ja nuoruusvuodet voimakastahtoisen isän käskyvallan alla. Hänen joskus moraaliltaan jopa arveluttavat keinot saavat huvittavia piirteitä myös silloin, kun mukaan tulee toisten tunteilla leikkiminen.

Entisestä sotilaasta on kirjassa tehty despootti, joka kohtelee julmasti jopa läheisiään, eikä suinkaan vähiten omaa poikaansa Simoa. Nuoruusvuosista lähtien on myös Simo joutunut elämään dominoivan Erikin vaikutuspiirissä. Pojan irtiottoyritykset, eikä myöskään varustamossa tapahtunut sukupolvenvaihdos tuo muutosta Simon elämään, koska Erik ei suostu edes vanhoilla päivillään irroittamaan otettaan varustamosta. Silmä tarkkana hän seuraa näköalapaikalta poikansa varustamoa koskevia päätöksiä ja on niitä arvostellessaan joskus kohtuuton. Kyllä Erikistä löytyy myös empaattisuutta, jos siksi luetaan se, että mies kahmii kaksin käsin mammonaa, mutta luovuttaa sitä vain toisella kädellä eteenpäin. Turhaan ei tätä evijärveläistä talonpoikaa kutsuta Pietarsaaressa Amiraaliksi. Poikkeuksen tekevät ainoastaan hänen sotakaverinsa, jotka tuntevat Erikin Sissi-Söderinä.

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

275

Kustantaja

Kieli