Tehtävä Sorokassa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1978

Teosarvio

Jos nykyään uskaltaa sanoa sotakirjaa mielenkiintoiseksi, niin tämä on sitä. Jos lisäksi jätetään aihe sinänsä arvostelematta, voi kirjoittajan taidosta ylläpitää jännitystä antaa varsin hyvän arvosanan. Tavanomaisia sotakirjakömmähdyksiä ei löydy, kirja ei ole tosikkomainen oppikirja ryhmän tehtävistä maastossa mutta ei myöskään yli ammutun rehvasteleva. Itse asiassa, jos on mahdollista, tämä on omana alueellaan jonkinmoinen ajanvietekirja. Kummankin osapuolen kuvaus vuorottain antaa tapahtumalle jatkuvuutta. Eräiltä osin vastapuoli saa tosin valitettavan ryhmy- ja rornppaisilmeen. Jos tekijä olisi suhtautunut samalla tavoin molempiin osapuoliin, olisi tulos ollut parempi. Kieli on luistavaa ja luonnollista, murrekohdat tosin osittain heikompia. Heikkoutena luonnollisesti on ruumiiden teon luonnollisuus.