Halusit tai et

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1969

Teosarvio

Voiko lähimmäistä auttaa, saako auttamiselle asettaa ehtoja, saako edes vaatia kiitosta? Näitä asioita pohtii Joenpellon uusi romaani. Se kertoo avioparista, Lissusta ja Lennistä. Lissu on ns. hyvä ihminen, aina valmis auttamaan. Hän on myös voimakas, terve, pätevä liikenainen. Lenni on heikko, lahjakas mutta jo lapsena liiallisilla vaatimuksilla masennettu. Lissu haluaa auttaa miestään, mutta vaatii vastapalveluksi tämän sieluineen ruumiineen, vaatii toisen alistumaan ja kieltämään oman itsensä. Kun minä annan sinulle turvatun aseman ja toimeentulon, on sinun annettava minulle itsesi ja vapautesi. Tähän ei Lenni voi alistua, hänen on saatava elää omaa elämäänsä tavalla, joka on äärimmäisen vastakkainen Lissun normien säätelemälle elämisenmuodolle: Lenni hakeutuu puliukkojen joukkoon vastalauseeksi niille kunnon ihmisen kahleille, joihin vaimo tahtoo hänet pakottaa. Romaanin sivuhenkilöissä toistuu sama teema auttamisesta, halusi toinen apua tai ei. – Joenpellon romaani on tämän syksyn tärkeimpiä kirjoja, ajattelemisen aihetta jokaiselle.