Sattuuhan sitä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1968

Teosarvio

Tanttu näkee kuvia sananparsissa, mutta hän on ollut myös silmät avoimina kokemissaan erilaisissa tilanteissa jokapäiväisessä elämässään. Eivät juuri mitkään tämänkään kirjan kuvista kerro vain yhtä tarinaa tai kuvita juuri ja juuri yhtä sananpartta. Jos malttaa katsoa kuvaa kahdesti, kolmasti, se näyttää uusia puolia joka kerta. Tulipa mieleen tämänkertaisia tanttuja katsellessa, että mikähän olisi se viesti, joka ilman tekstiä kustakin kuvasta katsojalle lähtisi. Hykerryttäviä luku tuokioita, muutamissa tapauksissa ääneksikin muuttuvan naurun säestämiä, on taas varattu Tantun ja suomalaisen huumorin ystäville.