Yksinäinen ratsastaja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1983

Teosarvio

Nuoren Arto Köykän esikoisromaani on peruskuvioltaan kulunut mutta nähtävästi aina käyttökelpoinen. Antero Jylin on ammatiltaan psykologi, joka ei osaa tarttua itseensä, maailmaansa, etäisiksi jääviin naisiinsa. Näkökulma on kapea, eivätkä Köykän turhat kliseet ja kankea, jähmettynyt tyyli ainakaan paranna heikkoa kokonaisuutta. Romaani on moniaineksinen mutta vielä jäsentymätöntä kaaosta. Henkilöhahmoista on tullut kaavamaisia, eikä Köykkä hallitse vivahteita. Hänen hahmottelemansa eräänlaisen henkisen väliinputoajan muotokuva jää pinnaltaan näköiseksi. Lahjakkuus voidaan turmella ennenaikaisella teoksen julkaisemisella. Tällainen karhunpalvelus on Köykälle nyt tehty.