Täältä jostakin

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1965

Teosarvio

Mukka on luopunut eroottis-mystillisestä maailmasta ja siirtynyt seksuaalis-realistiseen, jonkinlaiseen toivemaailmaan kuitenkin. Yritys ei ole tuottanut toivottua tulosta. Kirja on kuvitelma hermoheikon pasifistin asevelvollisuudesta. Vaikka lieneekin mahdollista, että yksilö saattaa kokea maailman ja nimenomaan normaaliin rauhanaikaan liittyvän asevelvollisuutensa kuvatulla tavalla, ei Mukka saa lukijaansa vakuuttuneeksi tällaisen pasifismin oikeutuksesta, siksi sairaalloiselta se vaikuttaa. Kirjasta olisi saattanut tulla voimakaskin julistus, mutta se on tullut julkisuuteen hyvin epäkypsänä. Puberteettivaiheen jatkuminen näin pitkälle on epänormaalia.