Hyvät, pahat ja rumat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1984

Teosarvio

Elämän raadollisuus ja irvokkuus, mutta samalla myös arjen kipeä kauneus näyttäytyvät entisestäänkin korostuneina Ilpo Tiihosen uusimmassa kokoelmassa. Tiihosen käyttämät keinot ovat enimmäkseen tuttuja jo hänen aikaisemmista teoksistaan: runojen omalaatuinen, rikkonainen rytmi, väliin kansanlauluihin tai muutamaan lyyriseen esikuvaan hakeutuva poljento ja riimi, symbolien lisääntyvä surrealistisuus sekä groteskit kielikuvat, joiden avulla runoilija riisuu todellisuuden yltä kaiken epäaidon ja ylellisen koristeellisuuden. Katupoikamaisen rosoisuuden lomassa välähtää kauniisti muutama herkkä piirto: "ja sittenkin / on hänen palmikkoonsa piiloutunut / kaksi kuovin sulkaa." Muutoin mainittavasti uudistumatta Tiihonen on saanut ilmaisuunsa lisää volyymia ja vimmaa, ja osastossa III yllättää muutama tyylillisesti poikkeava, jäntevä ja tarkka runokuva.