Laulujoutsen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1951

Teosarvio

Etsittyään useita vuosia pesivää joutsenparia on tekijä lopulta päässyt näiden jalojen lintujen lähettyville, yhdessä toverinsa kanssa rakentamansa poronkuvan suojassa voinut tarkata niiden elämää ja saada otetuksi joukon toinen toistaan kauniimpia kuvia, aivan lähikuviakin. Tästä joutsenkeväästä kaikkine valmistuksineen, puuhineen ja rasituksineen sekä päämäärän saavuttamisen suuresta ilosta tekijä kertoo kirjassaan, josta puhuu suuri rakkaus eläimiin j aluontoon niin aidosti ja todesti, että uskomme sen voivan levittää samaa mielenlaatua, luonnon suojelun henkeä toisiinkin. Se olisi varmaan paras palkinto tekijälle. Kaikkiin kirjastoihin ja kaikkien suomalaisten käteen.