Jäähyväiset pomolle

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1974

Teosarvio

Kolmas salanimellä esiintyvän ja tunnetuksi mainitun englantilaisen kirjailijan dekkarisuomennos, jossa edellisten kirjojen tavoin asetelmana on muutaman alamaailman valtaryhmän keskinäinen taistelu. Kohteena ovat nyt taulujäljennökset ja niiden kehyksiin upotetut jalokivet. Tekijä toistaa itseään siinäkin, että välistävetäjänä jälleen esiintyy kunniallisuuden hämäräpuolella tasapainoileva yksityisyrittäjä, kirjan minä-kertoja, jota ei silaa edes yksityissalapoliisin ammatillinen kultaus. Teksti on amerikkalaistyyppistä kovan tyylin irtonaista ja iskevää säpinää, jossa ei väkivaltanujakoita eikä ruumiskasoja ujostella. Tappelu- ja tappokohtauksissa ounastelee jonkinlaista parodista lennokkuutta, joka kärjekkäämmin toteutettuna olisi saattanut jopa pelastaa kirjan muuksi kuin tyypilliseksi yksioikoiseksi tappodekkariksi.