Avaa suusi Eurooppa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1972

Teosarvio

Sairasen esikoiskokoelma kertoo elämisen ehdoista pohjoisessa. Kokoelman runot ovat kriittisiä. Pekka Sairanen on opiskelija ja on aikaisemmin julkaissut runoja Parnassossa. Kokoelma jakautuu kuuteen osaan: 1 tulee yö, jokisuu on alkanut sulaa, 2 mikä sinä olet, 3 ihmiset huoneessa, 4 pisara pisaralta, 5 avaa suusi Eurooppa, 6 poikkeustila. Kokoelma laajenee yhteis¬kunnalliseksi kannanotoksi. Lopussa on runo 'Lähettämätön kirje Boforsin metallimiehille.' Aamulla lähdit neljän aikaan työvuorollesi / ohjaa-maan hehkuvia teräsharkkoja kypärä päässä / ja tulpat korvissa. / Minä lähdin yhdeksäksi ilmoittautumaan / henkilökuntapäällikölle / samaan tehtaaseen. Kävelin tehdasalueella: rautaromua, helvetinmoista meteliä, rautaromua, /' Elämän varjopuolet tulevat esille näissä runoissa.