Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Keränen, Jorma

Synnyinaika
Synnyinpaikka
Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
Koulutus tai tutkinto
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Maakunta-alue
Kirjailijan omat sanat
"Kiinnostuin jo opiskelijana ennen kaikkea kotiseutuni Kainuun historiasta ja ajauduin opinnäytetöitteni kautta nopeasti tutkijan uralle. Toiminkin sitten reilun vuosikymmenen tutkijana. Kirjoitin tilaustutkimuksia ja väitöskirjani sain tehdä kokonaan Suomen Akatemian rahoituksella. Toimittuani nyt jo yli 20 vuotta opetuksen johtotehtävissä, olen jatkanut tutkimista ja kirjoittamista lähinnä artikkelitasolla. Tosin innostuin muutamia vuosia sitten oman synnyinkotini menneisyydestä niin paljon, että päätin panna myös sen kansien väliin. Nyt tuntuu siltä, että tutkijan ja kirjoittajan minäni on virinnyt uudelleen liekkeihin. Monenlaisia suunnitelmia on vireillä ja ulkoisia paineitakin on kasaantumassa tutkimiseen ja kirjoittamiseen. Toivottavasti löydän jostakin aikaa niiden toteuttamiseen. Kainuulaisuudesta voin sanoa, kuten yksi tutkimusteni kohde, eli Urho Kekkonen aikoinaan, että olen kainuulainen koko mies!"
Elämäkertatietoa
Asuinpaikka Jyväskylä vuodesta 1971.
Asunut Kajaanissa 1977-1978.

Opinnot: ylioppilas 1971, FM 1976, FL 1981, FT 1984.
Ammatti: tutkija, tutkimusassistentti, assistentti 1975-1985, Alkio-opiston rehtori 1986-, Jyväskylän yliopiston dosentti 1985-, Jyväskylän avoimen yliopiston johtaja 2002-2003.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Väitöskirja
Kainuun asuttaminen. (Studia historica Jyväskyläensia, 28). Jyväskylän yliopisto, 1984.

Toimitustöitä ja artikkeleita
Suomen itsenäistymisen kronikka. Gummerus, 1992.
Konginkankaan kirja. Konginkankaan kunta ja seurakunta, 1978 (toimitus ja kaksi artikkelia).
Kustaa Vaasa ja uskonpuhdistuksen aika. Teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen. WSOY, 1987. Uud. p. 2003.
Hyrynsalmen asutus vuoteen 1720 sekä hallinto ja kulttuuri vuoteen 1918 sekä isäntäluettelo. Teoksessa Hyrynsalmen historia / Matti Huurre, Jorma Keränen, Oiva Turpeinen. Hyrynsalmen kunta ja seurakunta, 1988.

Lisäksi artikkeleita tietoteoksissa ja lehdissä useita kymmeniä. Asiantuntijana televisio-ohjelmissa, joista merkittävin on Urho Kekkosen elämää valottava 8-osainen Kansalaiset TV-elokuva.