Mikaelin kronikka

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1983

Teosarvio

Mikaelin kronikka on kuvaus Värmlannin metsäsuomalaisten elämästä 1600-luvulla. Päähenkilö Mikael Andreak-senpoika uneksii kasvavansa sorretun suomalaisheimon vapauttajaksi. Vanhempiensa painostamana hän kuitenkin joutuu vihaamansa ruotsalaisen ruukinpatruunan kirjuriksi. Hän joutuu jäljentämään ruotsalaista kronikkaa, ottaa lopulta juovuspäissään pestin sotilaaksi ja menettää kätensä taistellessaan Ruotsin puolesta. Vaimokseen Mikael joutuu vastoin tahtoaan ottamaan alkuvoimaisen Marjateran, jota pidetään vaihdokkaana, susien sisarena. Noitamainen ja oppimaton Marjatera kenties on - mutta väkevän aistillinen, vahva ja sitkeä. Mikael menettää kätensä, unelmansa ja ainoan poikansa. Lopulta hän menettää myös vaimon, jota on oppinut syvästi rakastamaan. Mutta jotain jää: jäävät tyttäret, runot ja rakkaus luontoon. - Mikaelin kronikan vertauskuvallisuudessa on taidokasta syvyyttä, ja Landerin jylhänromanttinen tyyli soveltuu oivallisesti aiheeseen.