Sipola, Ari

Poliisipäällikkö Santeri Laakkonen heräsi ovelta kuuluvaan kovaan ryskytykseen. Hän availi silmiään, kuuli jonkun nousevan viereltään ja päästävän samalla ilmoille äänekkään ja pahalle haisevan kaasupurkauksen. Hetken kuluttua Santeri kuuli oven takaa kuiskailua.
– Orvokki, avaa ovi, minä täällä Voitto... siis Rehusen Voitto. Avaa ovi minulla on nyt rahaakin ja pullo kirkasta.

Santeri Laakkonen säpsähti ja painoi tiukemmin silmänsä kiinni. Ei jumalauta! Olen Orvokilla. Miten ja milloin olen tänne tullut? Laakkonen mietti samalla teeskennellen nukkuvaa. Hän kuuli Orvokin kuiskailevan oven taakse Voitolle.
– Voitto. Minulla on jo vieraita ja itse asiassa olen jo lopettanut ne hommat. Menin kaksi päivää sitten kihloihinkin, joten hyvästi. Mutta kyllä Voitto minä sinua aina tulen lämmöllä muistelemaan, suukkoja sinulle Voittoseni.
Orvokki kääntyi ovelta kohti sänkyä, siirteli samalla tyhjiä pulloja ja lattialla lojuvia vaatteita sivuun. Santeri kääntyi sängyssä ja näki lihavahkon alastoman naisen keskellä lattiaa ja kysyi hätää äänessään:
– Kihloihin? Kenen kanssa olet Orvokki mennyt kihloihin?
– Kenenkö kanssa? No tietenkin sinun kanssasi kultaseni. Sinun kanssasi, sanoi Orvokki lähestyen Laakkosta silmät puoleksi suljettuina ja suu mutrulla.
– Ei jumalauta, enhän minä voi sinun kanssa kihloihin mennä. Olen Idan kanssa naimisissa. Ei perkele, mitä minä olen mennyt tekemään ja milloin? Santeri nousahti istumaan ja alkoi yökkäillä pahaa krapulaansa.
– Milloinko? No toissa päivänä kihlauduttiin Kämpin kabinetissa ja meillä olikin niin hienot juhlat, vastasi Orvokki nyt jo ääni väristen. Laakkonen kääntyi katsomaan Orvokkia kauhistunut ilme kasvoillaan ja kysyi kuiskaten:
– Kämpin kabinetissa? Ei Herra Jumala. Näkikö meitä kukaan?
– Olivat siellä kaikki istumassa.. Siis kaikki sinun hyvät ystäväsi olivat siellä jo valmiina, kun menimme kabinettiin. Heillä oli siellä joku muurareiden kokous, sanoi Orvokki istuen sängyn laidalle ja alkoi silittää Santeria poskesta.
Santeri hyppäsi sängystä keskelle lattiaa ja alkoi kävellä pienessä huoneessa edes takaisin haroen hiuksiaan samalla syvään huokaillen.
– Ei jumalauta! Siellähän oli meillä se vapaamuurareiden kokous. Ei perkele! Ketä siellä oli paikalla?
Orvokki katsoi Laakkosta silmät suurina nyt jo ääni väristen ja sanoi:
– No kaikkia en tuntenut, mutta muutamia vanhoja asiakkaitani kyllä. Siellä oli kirkkoherra Elias Sandström ja Blomberg se ravintoloitsija sekä Hirvaslammin Topi tietenkin. Niin ja olihan siellä vielä insinööri Anderssonkin, jonka toimisto on tuossa vieressä.
– Vanhoja asiakkaita! Ei saatana! Minä kohta raijaan sinut asemalle ja sieltä Katajanokalle vankilaan istumaan. Ei jumalauta! Miten tämän nyt selitän ja onkohan Idakin jo asiasta kuullut?
Laakkonen karjui Orvokille itkuisella äänellä.
– Sinä Santeri minulle lupasit, että…
– Ei jumalauta! Mitä sinulle lupasin? Minä en ole luvannut sinulle yhtikäs mitään! Ei herranen aika, mitä lupasin?
– No, kun sinä kulta lupasit, silloin kun käveltiin Kämpistä kultaliikkeeseen tilaamaan ne sormukset, että...
– Minä en ole mikään sinun kulta.. Käveltiin perkele ja varmaan käsikynkkää mentiin, ja mitä lupasin ja minne liikkeeseen! Ei jumalauta!
Laakkonen keskeytti jälleen Orvokin puheen ja haroi nyt jo kaksin käsin hiuksiaan.