Portaat pimeässä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1959

Teosarvio

Alkoholiin sortunut entinen sextähti putoaa portaita ja taittaa niskansa juuri, kun hän on suorittamaisillaan come backin filmiin. Hänen suunnitellun osansa perii toinen iätön filmitähti, joka kuitenkin on ollut läsnä kilpailijansa kuollessa, ja olosuhteet näyttävät epäilyttäviltä. Kertojana on jälkimmäisen filmitähden 19-vuotias poika, joka hänkään ei voi välttää epäilyjensä heräämistä, etenkin kun pian sattuu toinenkin otollinen kuolemantapaus, josta pojan äiti hyötyy. Kirjoittajapari Webb-Wheeler näyttää hyvin hallitsevan hollywoodilaisen elämänilman, sillä sangen nokkelasti siinä näpsäytellään erinäisiä filmikaupungin tyypillisyyksiä. Jollakin tavoin huolettomasti huitaistun tuntuinen kirja kuitenkin on, joten mitään kirjastoon hankkimisen syytä ei ole.