Syyskuu ja muita runoja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1976

Teosarvio

Milev, Geo: Syyskuu ja muita runoja.

Bulgarialainen lyriikka ei valitettavasti ole meille kovinkaan tuttu, ei myöskään bulgarialainen lastenrunous, joka on elämänläheistä ja runsasta. Tarmo Manelius on suomentanut vallankumouksellisen bulgarialaisen Geo Milevin runoja. Milev osallistui antifasistiseen kansannousuun vuonna 1923 ja kirjoitti kokemuksistaan runoelman 'Syyskuu'. Hänet vangittiin ja murhattiin vuonna 1925. Milevin kirjalla on historiallinen arvonsa. Geo Milev on bulgarialaisessa kirjallisuudenhistoriassa outo ilmiö. Hän pyrki vastustamaan itämaista vanhoillisuutta ja luomaan uudistetun tradition, pyrki kirjoittamaan sosialistisen vallankumouksen hengen mukaisia taiderunoja. Milevin koko tuotannosta ei saa tämänkään suomennosvalikoiman puitteissa oikein selkoa. Tuotannosta on tähän mennessä julkaistu alkukielellä kymmenen prosenttia.