Kiihkeät tahdit

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1961

Teosarvio

Romaanin vastakkaisasetelmana on amerikkalaisen ja espanjalaisen elämänmuodon erilaisuus, joka ulotetaan rodullisiin, uskonnollisiin ja poliittisiin vastakohtaisuuksiin. Päähenkilöinä ovat kaunis ja rohkea amerikkalainen tyttö, joka vakavissaan haluaa eläytyä espanjalaisten elämään ja tapoihin, ja espanjalainen aatelismies-härkätaistelija, joka sokeasti tuijottaa Espanjan kansalliseen menneisyyteen ja inhoaa maahan tunkeutuvaa amerikkalaisuutta. Jokseenkin aistillinen rakkaussuhde muuttuu romaanin kuluessa dramaattiseksi "suureksi" rakkaudeksi, jonka tielle kasvaa este toisensa jälkeen perinteelliseen viihderomaanien tapaan. Romaanissa käsitellään siinä määrin polttavia ajan kysymyksiä ja kansainvälisiä pulmia, että lukijan tarkkaavaisuus herää, mutta lopussa hän joutuu toteamaan sen turhaksi, sillä moni seikka selittyy peräti kulunein keinoin eikä kaikella liene katetta lainkaan. Liian täynnä tehosteita ja mausteita jos minkälaisia.