Tyttö odottaa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1932

Teosarvio

Aitoenglantilainen ajankuvaus, jossa esitetään erästä ylimyssuvun jäsentä uhkaavan häväistysjutun - tutkimusmatkalla Etelä-Amerikassa tapahtuneesta puoliverisen ampumisesta johtunut - vaiheita »kansanvaltaisesti» hallitussa maassa. Kaksi nuorta naista, sisar ja rakastettu, saavat suurella tarmollaan asian onnellisesti päättymään, Vaikka kirja ei olekaan tekijänsä huomattavimpia, on siinä kuitenkin niin paljon älykkäitä havaintoja sekä hienoa suvaitsevaisuuden henkeä, että sitä kernaasti luettavaksi suosittelee.