Korpiherra

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1932

Teosarvio

Suoviljelyksen sankaritarina. Janne Taavetinpoika on 50-vuotias, kun hän, lähdettyään kelvotonta vaimoaan pakoon, löytää oikean paikkansa ja oman tehtävänsä maailmassa. 30 vuotta hän sen jälkeen raataa torpparina suollaan, Hänen alkuvoimainen, melkein raivoisa kamppailunsa edessään olevan tehtävän kimpussa on kuvattu syvästi myötäeläen. ja hänen tuumailujaan ja saavutuksiaan, ilojaan ja kärsimyksiään seuraa lukija jännittyneenä. Teos olisi vieläkin nautittavampi, jos sen tyyli olisi yksinkertaisempaa ja kuulaampaa. Nyt lukuisat murresanat, runsaat, usein liian pitkälle jatketut vertaukset, mitättömien pikkuseikkojen paljous estävät voimakkaan ajatussisällön pääsemästä täysin oikeuksiinsa. – Soveltuu varsinkin maalaiskirjastoihin.