Laulu tummana tulevi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1977

Teosarvio

Kokoelmassa Laulu tummana tulevi Matti Rossin kehitys näyttää saavuttaneen tietyn lakipisteen. Vahvempana kuin edellisissä kokoelmissa on vahvistunut piirre, ajatuksen ja tunteen plastisuus. Rossin runoissa on koruilematonta suhtautumista asioihin, luontoon, ihmiseen, historiaan. Edellisiin kokoelmiin verrattuna runoista on hävinnyt ärsyttävä, ylimaskuliininen piirre. Niissä korostuu vastuu, tovereiden yhteenkuuluvuus, muistot menneisyydestä. Vahvana piirteenä on maanläheisyys, joka näkyy suhtautumisessa luontoon, ihmisiin. Kalevalamittainen tapa rakentaa runoa on saanut aikaan tyynen, ajatuksellisesti ehyen ja muodoltaan kirkkaan runoteoksen. Kokoelma soi ja on samaa sukua kuin Kom-teatterin Kullervo.