Odotus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1982

Teosarvio

Sirpa Vartiaisen toinen romaani on pienimuotoinen tarina esikoistaan odottavasta opiskelijaparista, heidän tuskaisesta irtautumisestaan kodin maailmasta, maailmasta, jossa kenelläkään ei mene hyvin. Elämää eletään takautumina, muistoina, edessäpäin on enemmän tyhjyyttä kuin iloa. Vartiainen erittelee taitavasti Tarjan vanhempienkotia, isän ja äidin tuskaista suhdetta, isän turhautuneisuuden ja tarkoituksettomuuden tunnetta. Opiskelukaupungissa yksinäisyys ja pelko turvautua toisiinsa väsyttävät nuoria. Odotusajan kivut ja pahoinvoinnit sävyttävät sekä kerrontaa että uskoa tulevaisuuteen. Lapsen syntymä tuntuu laukaisevan tilanteen joka taholla. Ihan sympaattinen tämä pikku romaani.