Ihmeidentekijä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1982

Teosarvio

Irwin Shaw on kummallinen kirjailija, jota suomennosten sarjan tasaisesta karttumisesta päätellen luetaan meilläkin aika paljon - kummallinen sikäli, että hän ei tee varsinaisesti myönnytyksiä best seller -mentaliteetin suuntaan mutta ei liioin onnistu luomaan teksteihinsä semmoista painokkuutta, että niitä voisi pitää kunnianhimoisiin päämääriin pyrkivinä romaaneina. Ihmeidentekijässä on kiintoisa lähtökohta: mitä tapahtuu erittäin tavalliselle yhdysvaltalaiselle perheelle, jonka elämän ulkopuolinen hyväntekijä asteettain muuttaa jokseenkin täydellisesti? Ongelmana on ainakin osaksi se, että alkupuolen idyllin kuvaus on latteanpuoleista ja että ne "synkät salaisuudet", joita perheen piiristä yli 400-sivuisen kehittelyn päätteeksi pöyhiää esiin ovat tavallaan yhtä latteita, vaatimattomia ainakin. Shaw ei osaa päästää aihettaan irti, mikä on kokeneelta ammattikirjailijalta aika yllättävää. Epäsuorasti alan uskoa niitä amerikkalaisia kriitikoita, joiden mukaan Shaw itse asiassa on parhaimmillaan novellistina, isoon mittaan pyrkiminen johtunee puhtaasti myyntiteknisistä syistä. Vanhaa kunnon romskua tällaisena robbinsien ja susannien aikana melko siivoakin, ilmeisesti kaivataan.