Valehtelijan muistelmat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1982

Teosarvio

Paavo Rintalan uutuus määritellään aivan oikein romaanien Nahkapeitturien linjalla 1 ja 2 itsenäiseksi jatkoksi. Vaikka myös tämä Valehtelijan muistelmat on varsin laaja teos, sen hahmo on kuitenkin selvästi toisenlainen kuin monumentaalisen kudoksen luoneiden edeltäjien. Enää ei ole kysymys lähihistoriamme aatteellis-poliittishistoriallisesta, monikerroksisesta läpileikkauksesta, vaikka henkilöissä vilahteleekin paljon Nahkapeittureista tuttuja. He jäävät taustalle, sillä Valehtelijan muistelmat on ennen kaikkea yhden ihmisen romaani, tarina Kekkosen aikana nousunsa ja laskunsa kokeneesta uuden ulkopoliittisen linjan keskeisiin toteuttajiin kuuluneesta suurlähettiläs Ossi Loimusta. Loimuun tiivistyy tosin paljon kokonaisen sukupolven kokemusta, itsetilitystä ja pettymystä - leimallisimmin kuvattaessa hänen suhdettaan poikaansa -, mutta tapahtumat ovat vielä ajallisesti niin lähellä, että Rintala ei ole hänen kauttaan päässyt edellisten romaanien kaltaiseen synteesiin. Näkökulman tiheät vaihtelut ja rakenteen hiukan höllä toistelevuus minua tässä uutuudessa paikoin häiritsivät, mutta kiittämätön en toki ole: äärimmäisen kiintoisa romaani Valehtelijan muistelmatkin on ja vielä harvinaista ajankohtaista lajia.