Herra Gobseck

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1982

Teosarvio

Balzacin laajassa ja rönsyilevässä tuotannossa tapaa tuon tuostakin samojen sukujen jäseniä tai jopa samoja henkilöitä. Tässä pienoisromaanissa eräänä keskeishahmona on Ukko Goriot romaanin nimihenkilön tytär, vaikka viisaan ja tasapuolisen asianajajan kertomuksessa päähenkilönä onkin koronkiskuri Gobseck, jonka kullanpalvonta vuosien mennen kääntyy ahneudeksi ja saituudeksi vailla vertaa. Suppeaan sivulukuun mahtuu hämmästyttävän monimuotoinen tapahtumasarja alati vaihtuvine dramaattisine käänteineen, mutta sen lisäksi pariisilaisten seurapiirien tyypillisiä elämänkuvioita talvikaudella 1829-30 ja kuin suoraan elävästä elämästä poimittuja henkilökuvia. joissa pahimmillaankin nähdään myös inhimillisesti sovittavia tai selittäviä piirteitä.