Kohtalokas alkusoitto

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1982

Teosarvio

Nuoren laulajattaren avio-onni särkyy ja hän menettää äänensä. Mitäpä muuta kuin tehtaaseen töihin. Jotta surkeutta riittäisi, toteaa lääkäri tytössä vielä salaperäisen tappavan taudin. Kun maailma on mustimmillaan ottaa entinen manageri yhteyttä ja pyytää tyttöä mukaan sensaatiomaisesti löydetyn Beethovenin tuntemattoman oopperan kantaesitykseen, mikä tapahtuu Keski-Euroopan koristeellisessa pikkuvaltiossa. Tyttö lähtee ja joutuu hetikohta mukaan pikkuvaltion sekaviin sisäisiin juonitteluihin. Vallankumous uhkaa, samoin idyllisen elämäntavan tuhoutuminen teollistumisen ja muiden nykyajan vitsausten myötä. Lukemattomat kauhut ja hengenvaarat kestettyään tyttö 1) osaa taas laulaa, 2) huomaa olevansa täysin terve, 3) on onnellisesti rakastunut pikkuvaltion nuoreen ruhtinaaseen. Moninkertaisesti onnellinen loppu siis kruunaa tämän sekavan ja ikävystyttävän tarinan.