Angelika uhmaa kohtaloa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1982

Teosarvio

Angelika-sarjan uudet osat olivat takavuosina kotikirjastostanikin hanakasti kyseltyä lainattavaa, mutta tätä kymmenettä ei ole kukaan kysynyt. Saduillakin on aikansa eikä sinisilmäisinkään romantikko taida uskoa monen aikuisen lapsen äidin loputtomaan lumovoimaan, etenkin kun daami on varsin monessa kohtalonkiemurassa ollut riepoteltavana. Tässä osassa lähinnä kertaillaankin vanhaa, sillä Angelika on aviomiehineen ranskalaisella alueella Quebecissä ja kuulee uutisia Aurinkokuninkaan hovin tuntumista ja kohtaa henkilöitä, joita lukija ei enää ole muistanutkaan. Ainoa varsinainen uusi asia on, että Angelikan aviomiehen omaisuus ja asema on Ranskassa palautettu, mutta sen vuoksi ei juuri kannattanut lähes kuuttasataa sivua kahlata.