Setäni Atahualpa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1982

Teosarvio

Brasilialais-yhdysvaltalainen kansanrunouden ja etnologian professori Paulo de Carvalho-Neto on suomentajan laatiman esipuheen mukaan erikoistunut nimenomaan Ecuadorin intiaanien tarustoon. Yritän siis pitää kielen keskellä suuta kertoessani hänen ensimmäisestä suomennetusta romaanistaan saamastani vaikutelmasta: ilman minkäänlaista tuntemusta Ecuadorista ja sen kulttuurista väitän, että kirja maistuu epäaidolta ja keinotekoiselta. Tyylilaji on ronski, irvokkaasti karrikoiva, hyvä on, mutta silti minäkertojaksi asetetun intiaanin staccato ja tiettyjen sanontojen herkeämätön toistelu koettelevat kärsivällisyyttä ainakin suomennoksessa, jonka laatua ei ole syytä epäillä. Kirjailija tekee tästä kertojastaan törmäilevän ja töllistelevän hölmön, ei sitä valkoisen kulttuurin nyrjähtä neisyyden sivullisen terävää ja viattoman paljastavaa tarkkailijaa joksi hahmo kai kuitenkin on tarkoitettu, ja yhtä epäuskottava on kertojan äkillinen kasvaminen tietoisuuteen omasta asemastaan ja rotunsa asemasta. Professori-kirjailijan yritys mennä intiaanien nahkoihin ei toisin sanoen vakuuta.