Tau Nolla

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1982

Teosarvio

Ursan kannatettavaan ideaan aloittaa tähtitieteellisen yhdistyksen julkaisutoiminnassa skifi-sarja luontuu toiseksi Tau nolla varsin hyvin, Robert A. Heinleinin jälkeen. Molemmat ovat sujuvia tarinankertojia, konservatiivisuuskin näkyy kuten myös taustatietojen tarkkuus, toteaa myös Jari Koponen hyvässä alkulauseessaan. Tähtialus on kirjassa matkalla hakemaan asuttavaa planeettaa. Alus joutuu jarrunsa menettäneenä yhä lähemmäksi tau nollaa, ylittämätöntä valon nopeutta, ulkopuolella kuluvat vuosimiljoonat. Meitä viistävää on alkulähtötoteamus ruotsalaisten pääsystä maapallolla hallitsevaksi roduksi. Loppuvisiot ovat todella upeita, kun alus joutuu uuden maailmankaikkeuden syntymisen todistajaksi - tämä visio osoittaa kertojankykyjä ja hälventää henkilökuvauksessa ilmeneviä puisevuuksia ja kaavamaisuuksia. Kirja kiinnostanee myös nuoria - samalla se on hyvin popularisoitu suhteellisuusteorian esitys...