Jättiläinen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1982

Teosarvio

Tieto on tärkeää, mutta valo vielä tärkeämpää. Niinpä tästä omalaatuisesta muotokuvasta, jonka Paavo Rintala on luonnostanut ja näyttelijä Veikko Honkanen ja ohjaaja Väinö Lahti ovat viimeistelleet katsojan ja kuulijan omaa versiota varten, tästä hohtaa valo. Omaperäisesti toteutettu tositapahtumien ja ajatuksien kooste on hyvin sopiva kunnianosoitus opetusneuvos Yrjö Kalliselle, toimen miehelle ja näkijälle. Kallisen vaikutuspiiri on ollut harvinaisen laaja; ainakin radioesseiden kautta hänen äänensä on kuulunut yli maan. Rintalan pienen kirjan suuruus on siinä, että se yhden ihmisen elämäntapahtumista poimittujen "kohtausten" avulla luo mittavan kaaren suomalaisen ihmisen, lahjakkaan, rohkean miehen, teoista ja vaikutuksesta. Suomalaista identiteettiä voi valaista tälläkin tavoin. - Tässä olisi huokeahintainen "toisenlainen" matkalukemiseksi suositeltava kirja.