Bellefleur

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1982

Teosarvio

Aineksiltaan tämä teos on kuin kauhuromanttinen kartanoromaani. Pelkäksi viihteeksi se on kuitenkin mutkikas ja vaikealukuinen. Bellefleurin suku asuu valtavaa linnaa, asukkaissa on viiden sukupolven edustajia, vanhimman ja nuorimman ikäero on sata vuotta. Sukua rasittaa kirous, sen jäsenet menestyvät taloudellisesti mutta kuolevat kummallisilla tavoilla. Linnassa kummittelee, peilit heijastavat outoja näkymiä, puistossa kisailevat hilpeät pikku henget. Kuolleiden esivanhempien vaiheita lomittuu elävien tarinaan, mennyt, nykyinen ja tuleva ovat samanaikaisesti läsnä. Tämä johtaa vaikeaselkoisuuteen, samoin kirjailijan tapa kirjoittaa sivun, puolentoista mittaisia virkkeitä. Jos jaksaa tehdä työtä noin kirjan puoliväliin eli palata yhä uudestaan tutkimaan alun sukutaulua ja kertaamaan ensi lukemalla hämäräksi jääneitä jaksoja, sujuu loppu jo helpommin, eikä kirjaa malta enää jättää kesken. Sen tunnelma on merkillisen vangitseva ja sen monia ratkaisemattomia arvoituksia jää pitkäksi aikaa miettimään. - Oates on kotimaassaan Yhdysvalloissa arvostettu kirjailija. Häneltä on aikaisemmin (1969) suomennettu romaani Kalliita ihmisiä.