Hiiren häät ja muita runoja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1982

Teosarvio

Luonnon aiheista kerätty runokuvakirja, jossa runojen osuus on melko vaatimaton, mutta kuvitus sen sijaan on vallan kansainvälistä luokkaa. Herkkää, pastellisävyistä, luonnonmukaista, silti ikään kuin kauempaa nähtyä. Akvarellipaperille luodut kuvat ovat liikkumattomia, sadun vallattomuutta niissä ei ole, mutta toisaalta kuviin sisältyy elämän ja sadun tuokioita kauneimmillaan, herkin aistein tavoitettuina. - Ihastuttava kuvakirja, jonka kuvittajalta tullaan vastaisuudessa odottamaan suuria.