Merimatka

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1982

Teosarvio

Nuori yläluokan poika kirjoittaa Australiaan matkailla olevalta laivalta kertomusta vaikutusvaltaiselle sedälleen. Päähenkilö perehtyy nuoruuden innolla, hitaasti oppien laivan hierarkkiseen järjestelmään, jossa matkaseurueessa oleva pappi ei kovin korkealle sijoitu. Hälisevä juopottelutilanne johtaa yllättäen pikkupapin katatoniseen tilaan ja kuolemaan. Hänen muistiinpanoistaan lankeaa julma ristivalo selkä päähenkilöön että laivan henkilökuntaan, on tapahtunut ensin henkinen ja sitten fyysinenkin murha. Kärpästen herrassa kerrotun tavoin heikoin uhrataan oikeastaan vain vallan näyttämisen vuoksi. Hätkähdyttävä, merkittävä kirja, Englannissa saanut Vuoden parhaalle kirjalle annettavan palkinnon. Kärpästen herran notkeaa tyyliä vain jää kaipaamaan.