Avaruuden portti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1981

Teosarvio

Romaani edustaa rakenteeltaan kaksijakoisella aikavälillä tapahtuvaa kerrontaa, jota vielä keskeytellään erilaisilla tietokoneajoilla ja otteilla avaruusaseman säännöistä. Alkuun hajanaisesta kerronnasta kehkeytyy kuitenkin mielenkiintoinen seikkailutarina. sankari hyväksytään salaperäisen Heechee-kansan jäämistöksi jättämän avaruuslaivaston lentäjäksi. Psykiatri-tietokone purkaa hitaasti ja varmasti Robinetten mielestä koko tarinan. Avaruuslaivat on ohjelmoitu etukäteen; kukaan ei tiedä mihin joutuu. Monet katoavat, toiset tuovat rikkauksia ja rikastuvat. Saastuneessa maailmassa se on ainoa tapa elää pitkäikäiseksi erilaisten etujen turvin. Robinette on eräänlainen antisankari. joka sattumalta löytää arvokasta tietoa, mutta joutuu mustan aukon lähettyvillä uhraamaan ystävänsä ja rakastettunsa tuhoon. Pohl kirjoittaa kiintoisesti, mutta kokonaisuutena kirja jää enemmänkin kovaksi yritykseksi kuin saumattomaksi suoritukseksi.