Sielun silmin

P. C. Jersildin uuden romaanin minäkertojana ovat akvaariossa sijaitsevat aivot, joille on jätetty yksi silmä ja vakaajaksi tai liikkumavälineeksi korvat. Kertoja asuu tutkimuslaitoksessa, yksityisessä ja ylikansallisessa, ja antennien tai ajatuksensiirron avulla hänellä on mahdollisuus kommunikoida sekä muiden koe-eläinten että tutkijoiden ja hoitajien kanssa. Koe-eläimen asemassa nämä aivot tosiaan ovat, niin kuudensadan vaiheilla kuin niiden älykkyysosamäärä onkin. - Tämä saattaa kuulostaa Roald Dahlin fantastiselta novellilta, mutta yhtymäkohdat jäävät pinnallisiksi. Jersildin romaani liittyy pikemminkin hänen aikaisempaan teokseensa Baabelin talo: painopiste on nyt siirretty suursairaalan realistisesta, kriittisestä tarkkailusta niihin mekanismeihin, jotka tiede ja sen taustavoimat ovat ihmisen manipuloimiseksi kehittäneet. Tarina on hurja, kolkko ja äärimmäisen suggestiivinen - ei kuitenkaan siksi että Jersild mässäilisi anatomisilla yksityiskohdilla. Niitä ei tulevan lukijan siis pidä pelätä; pelkoa herättää nimenomaan Jersildin näyn vakuuttavuus.