Anna Beata kohtaa rakkauden

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1981

Teosarvio

Hauska nähdä, että Anni Blomqvist uuden sarjansa toisessa osassa on jälleen tavoittanut sen yksinkertaisen lujuuden, joka teki Myrskyluodon Maija -romaaneista niin muistettavia. Ensimmäisessä osassa, viime vuonna ilmestyneessä Anna Beatan suuressa ikävässä, nimihenkilö jäi vielä hieman kasvottomana lipumaan keskellä hyvin havainnoitua ympäristöä, mutta nyt hänen hahmonsa ja samalla kirjan kokonaisuus alkavat jäntevöityä, Osuutensa ehkä on silläkin, että Blomqvist on tässä toisessa osassa päässyt takaisin läpikotaisin tuntemalleen Ahvenanmaalle. Tarina on sinänsä se tavallinen: vapaus jota Anna Beata on lähtenyt tavoittelemaan ei hänelle ole mahdollinen, ei hänelle eikä ylimalkaan naiselle sinä aikana eikä siinä yhteisössä. Jo lukujen otsikot osoittavat, minkä perinteen pohjalta Blomqvist aihettaan lähestyy - ne ovat sellaisia kuin Yllättävä tapaaminen, Suuri vastuu ja uusi ystävä, Iloa ja eron tuskaa, Luotettava ystävä, Avuksi viime tingassa. Yksinkertaisen, kansatieteellisen tarkan kerrontansa hän hallitsee edelleenkin.