Antonia ja irlantilainen kevät

Pirjo Mannisen kuudes romaani on kertomus neljääkymmentään lähestyvästä, äitinsä ja koiransa kanssa Eirassa asustavasta kustannusvirkailija Antoniasta, joka englannintunneillaan tutustuu irlantilaiseen opettajaansa Timothyyn ja huomaa pian tästä tulleen lähipiirinsä ihmisen. Asetelma on harkitun yksinkertainen, kuten Antonian elämän puitteetkin, mutta kevyesti hahmoteltuihin kehyksiin mahtuu sydäntä lämmittävä määrä veitikkamaista elämän tarkkailua, herkullista huumoria ja itsellisen naisen satiirinripauksen maustamaa tervettä elämänotetta. Eräänä kantavana ja ajankohtaisena säikeenä kirjassa on Antonian, hänen äitinsä ja koko lähivanhuspiirin suhde: hel-länironisin ja lannistumattomin sävyin kuvattu symbioosi, jonka pohjalla piilevä alakulo peittyy jatkuvan ja vivahteikkaan tapahtumisen ja lohdullisen vuorovaikutuksen kuvioihin. Pirjo Manninen ei eksy selittelyihin, jättää päinvastoin paljon lukijan tulkintakyvyn ja aktiivisen päättelyn varaan, ja nimenomaan tässä kertojanotteessa piilee eräs kirjan viehätys. Syksynharmaana iltana Mannisen romaani - mielestäni paras hänen tähänastisistaan - on kuin virkistävä lahja nykyihmiseltä nykyihmiselle.