Vasenkätinen nainen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1981

Teosarvio

Itävaltalaissyntyinen Peter Handke on kuusikymmenluvun länsisaksalaisen kirjallisuuden vihaisia nuoria miehiä. Hänen romaaneilleen ja näytelmilleen on ominaista uusien tyylilajien ja ilmaisukeinojen etsintä. Toisessa suomennetussa romaanissaan Handke käyttää yksinkertaistettua juonta, mutta siihen kätkeytyy merkillisen salaperäinen ja mielenkiintoinen näkökulma naisen elämään. Keski-ikäinen aviopari on eroamassa ja nainen alkaa etsiä itseään. Handken tyyli tuo mieleen Antti Hyryn selittelemättömän, tekoja ja reaktioita kirjaavan tyylin. Lukija ei saa tietää henkilöiden ajatuksia ja tuntemuksia. Mitään dramatisoimatta, korostamatta Handke kuvaa elämän pieniä, turhan tuntuisia tapahtumia, joista muodostuu paikoitellen hyvinkin aukkoinen kokonaisuus. Tämä on lopulta näennäistä, sillä lukija alitajuisesti paikkaa nuo aukot. Yksinäisyyden kokemuksen kautta "vasenkätinen" nainen löytää yhteyden itseensä ja sen kautta muihin ihmisiin. Mietityttävää vaihtelua.