Aurinkolinna

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1981

Teosarvio

Heininen joutuu lääninkirjailija Rönkön apulaiseksi K:n kaupunkiin. Päähenkilön etunimi jää aluksi salaan ja osoittautuu lopulta vertauskuvalliseksi: Heininen on Absalom, joka on tarttunut hiuksistaan tammenoksaan ja jäänyt roikkumaan taivaan ja maan välille. Aurinkolinna on Absalom Heinisen Odysseia, jonka varrelle mahtuu sekoilua K:n kansainvälisissä yliopistopiireissä, kolme naista, henkien taistelua lääninkirjailija Rönkön kanssa, itseään etsivien epätoivoisten harrastelijakirjoittajien sielunhoitoa, kirjallisia lähetysmatkoja maaseutukouluille ja lopulta sairaus, toipuminen ja lähtö. Forsblomin humoristinen, älyllinen, ajankohtaisia kulttuuriviitteitä täynnä oleva tyyli on kulttuurin harrastajalle hauskaa luettavaa. Jokamiehen kirja tämä ei ole - mutta toisaalta juuri tämäntyyppisiä kirjoittajia kirjallisuudestamme on puuttunut.