Supertankkerin tuho

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1980

Teosarvio

Jotenkin tässä kirjassa tuntuu koko joukko olevan väärissä tehtävissä ja niihinkin kykenemätön. Valtavan tankkilaivan päällikkö on ällistyttävän saamaton ja kaikenlaista epämääräistä pääsee tapahtumaan laivalla ilman että hän puuttuu asioihin. Suuraluksen navigointi lähellä rannikkoa on sekin avutonta. Näistä syistä ja siksi, että juoni on perin avuton, mielenkiinto ei syty, vaikka siihen muuten saattaisi olla mahdollisuuksia. Kovin helpolta sabotaasi näyttää. Kirja ei sijoitu meriromaanien parhaimmistoon.