Sota

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1980

Teosarvio

Tämmöisenä aikana kun käännöskirjallisuus tarjoaa kyllä luettavaksemme ihan "oikeat" kirjat mutta jättää äärimmäisen vähän mahdollisuuksia varsinaisten löytöjen tekemiseen, on erityisen ilahduttavaa kohdata Timothy Findleyn "Sodan" kaltainen romaani, jonka tekijästä ainakaan minä en ollut ikinä kuullutkaan. Kanadalainen Findley osoittautuu kertojana Per Olov Enquistin ja vaikkapa Paavo Rintalankin sukulaiseksi: tapa lähestyä aihetta dokumentteja purkaen, samalla kertaa kirjoittamishetken ja kuvattavan aikakauden näkökulmasta on jälleen hedelmällinen. Findley kertoo 19-vuotiaankanadalaisen ensimmäisestä maailmansodasta; samalla hän vilauttaa kiintoisaa ajankuvaa niin Kanadasta kuin Englannistakin. Olennaista hänen romaanissaan on sodan kokemuksen välittäminen: hän on pitkästä aikaa kirjailija, joka todella estää "sodan mielettömyyttä" jähmettymästä tajunnas-samme fraasiksi. Siinäkin mielessä hänen kirjansa on tärkeä.