Soakkunoita susirajalta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1980

Teosarvio

En enää sano, että lehtipakinoita on turha kerätä kirjaksi, niitä kun kumminkin kerätään. Heikki Turusen Seuraan kirjoittamista jutuista (joille hän itse esipuheen mukaan ei suo pakinan arvoa ja jotka siksi on ristitty soakkunoiksi) valittu nide on monilta osiltaan aivan sympaattista luettavaa ennen kaikkea siksi, että teksti jotenkin maistuu puhutulta, samassa mielessä aidolta kuin ventovieraan ihmisen jutut joskus aniharvoin saattavat kuulostaa. Ehkä näitä soakkunoita on nyt tarjolla hiukan liikaa - jotkut asiat kuten puheet kirjailijasta arvostelijana toistuvat toistumistaan - ja ehkä Turunen myös hiukan keikaroi "tavallisen ihmisen" tervejärkisillä asenteillaan, mutta silti tämä kokoelma on lajinsa keskitasoa selvästi kiinnostavampi.