Sherlock Holmes ja teatterimurhat
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
3/1980
Teosarvio
Kertautuessaan hyväkin idea väljähtyy ja epäonnistuessaan vie jopa makua alkuperäisestä. Nicholas Meyer todisteli kirjansa Sherlock Holmes Wienissä käsikirjoituksen olevan alkujaan Sherlock Holmesin ystävän tohtori Watsonin käsialaa ja teki sen niin nokkelasti, että uskoi tai ei, kirjan luki ihan ilokseen. Kun Meyer nyt muka toistamiseen tavoittaa tohtori Watsonin jälkeenjääneen käsikirjoituksen, lukija jo hymähtää ja alkaa melko pian myös työlästyä siihen kuuluisuuksien ohimarssiin, jonka tarkoitus kaiketi on lisätä uskottavaa viktoriaanisen taidemaailman paikallisväriä lontoolaisiin teatterimurhiin v. 1895, jotka Sherlock Holmes tämän kirjan mukaan tunnetuilla salapoliisikyvyillään ratkaisi ja Watson kirjoitti muistiin. Juonikudos on tällä kertaa vain vaivoin venynyt romaanin mittaan eivätkä peräti nuivat luonnehdinnat aikakauden kirpeäsanaisista kirjailijoista kuvausta liioin elähdytä.