Jazz-ajan sykkivä sydän

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1980

Teosarvio

F. Scott Fitzgerald (1896-1940) on loistavimpia tietyn ajan ja elämäntavan kuvaajia, mitä kirjallisuudessa tapaa. 1920-luvun jazz-aika: joutilaisuudestaan, rahan ylenmäärästä ja holtittomasta huvittelusta humaltunut nuoriso elää kuin kuumeessa, mutta syö samalla sisintään, hukuttaa orpouttaan alkoholiin, käyttäytyy viattomien, mutta turmeltuneiden lasten tavoin. Fitzgerald samalla kertaa itse elää kuvaamaansa aikaa ja analysoi sitä epätoivoisella selvänäköisyydellä ja jopa eettisin perusvirittein. Tämä novellisikermä on taiten valittu, sillä kolme ensimmäistä on peräisin 1920-luvulta, tavallaan kuin keskeltä nuoruuden sykkivää huumaa, kolme viimeistä 1930-luvulta, jossa nähdään, mitä heistä on tullut, mihin jouduttiin, kun nuoruus oli ohitse. Satuttavin näistä novelleista on ilmeisen omaelämäkerrallinen "Jälleen Babylonissa", jota syystä pidetäänkin Fitzgeraldin novelli tuotannon parhaimpiin kuuluvana.