Nahkapeitturien linjalla 2

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1980

Teosarvio

Paavo Rintala on ilmiselvästi kirjoittamassa tähänastista pääteostaan. Kaksikymmentä vuotta vireillä olleen hankkeen ensimmäinen osa ilmestyi 1976, ja nyt saatuaan rauhassa kypsytellä välirauhaan ja jatkosotaan ulottuvaa toista osaa Rintala jatkaa suuren synteesin luomista erittäin vaikuttavalla tavalla. Kysymyksessä todellakin synteesi paitsi Rintalan oman kirjailijanuran keskeisistä teemoista myös ja nimenomaan itsenäisyyden ajan Suomen kansalaisajattelun kehittymistä kohti sitä realismia, jonka vakiintumisesta näin siirryttäessä jo voidaan puhua. Nahkapeitturien Oulusta ja Kumelan sivistyssuvun Etelä-Suomesta aukeaa ihailtavan laajalle ulottuva näkö-kulma, joka ymmärtääkseni sekä tekee oikeutta ihmisten omalle ajattelutavalle että asettaa sen suuriin yhteyksiinsä. Tarkkanäköisenä kriitikkonakin Rintala on myös ymmärtäjä ja siksikin uskon hänen teoksensa vaikuttavan syvältä lukijoihinsa.