Tiedän paikan armahan

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1980

Teosarvio

Teos puhuu vakavaa asiaa vakavasta aiheesta, perheväkivallasta. Aviopuolisoiden Erkin ja Eijan tarina on todentuntuinen. Erkki uppoutuu työhönsä ja opintonsa keskeyttänyt Eija ajautuu kolmen lapsen kotiäitinä henkiseen tyhjiöön ja fyysiseen uupumukseen. Laskun maksavat lapset, joihin Eija kohdistaa patoutuneen vihansa. Tällaisenaankin Alstan teos on puhutteleva. Vielä onnistuneempi se olisi ollut, jos se olisi laajemmin sidottu nyky-yhteiskuntaan ja jos myös lapsia olisi kuvattu sisältä päin. Nyt heidät nähdään liikaa ulkopuolisin silmin, eikä väkivallan kohteeksi joutumista kylliksi valoteta lasten kannalta.