Immonen, Mauno O.

Repun viilekkeet painavat olkapäitäni. Repussa on jouluevääni: leipää kahvia, maitoa siihen, joulutorttuja pullaa ja palvattua naudan lihaa, joka on parhainta joulukinkkua, ei ole liian rasvaista. Reppuni taskussa on kynttilöitä aattoiltaa varten. Joulukuusta en nouda, kynttilät asetan vanhaan puiseen kynttelikköön, jossa palaessaan ne antavat valoa ja tunnelmaa.

Hiihdän kämpälle vievää huoltotietä. Olen lykkinyt jo noin tunnin kämpälle päin, jonne jouluaattoa ja –päivää viettämään olen menossa. Kämppä on pienen lammen rannalla, aarnimetsän keskellä. Yli kolmekymmentä vuotta hakkuukeskityksestä aikaa on kulunut, kun niissä maisemissa hakattiin isoja leimikoita. Jätkät ja herrat miehittivät kämpän, ja tallin jokaisessa pilttuussa hevoset söivät apetta ja heiniä. Hevosmiehet kampasivat, sukivat ajokkejaan ja laittoivat lointa niiden peitoksi kylmähkössä tallissa.

Tukkipuut kaadettiin justeerilla ja pinotavarapuut pokasahalla, jota sippi- tai nälkäviuluksi sanottiin. Sippiviulistin rahalompakon nahat olivat lähellä toisiaan. Linda Lampeniuksen lompsa sen sijaan on pullea. Jätkän tienestit olivat sitä sun tätä, kuollakseen kun teki elääkseen sai.

Puut vedätettiin jokivarteen kevään uittoa odottamaan. Keväällä muuttolintujen aikaan ilmestyivät uittojätkät jokivarteen. He uittivat latvavesillä, luovuttivat suman virran levetessä uittoyhtiölle, osa miehistä seurasi sumaa tehtaalle tai erottelulle saakka.

Kämpän huoltotietä toisinaan sanottiin hartsutieksi. Hevosella vedätettiin kämpän hartusmakasiiniin jätkien sapuskat ja hevosten rehut, ja muut hyödykkeet kuten sarkahousut rukkaset rahkeet tukkiköydet saverikot linkut pultit mäkivyöt rinnusremmit ja marhaminnat.

Hartsutietä tulivat kämpälle lentojätkät kulkumiehet ja paikkakunnan jätkät ja hevoset. Monenlaista heitemannia ja paidankuluttajaa tätäkin tietä on kulkenut mitä nyt hiihdän. Tie on nyt ummessa, kettu on juossut tieuran ylitse. Jälkinauha saattaa olla pitkäkin.

Pilvetön taivas hämärtyy nyt on sininen hetki; huomenna on jouluaatto pakkanen ryydittää tunnelmaa. Erämaassa on hiljaisuus.

Hämärä tiivistyi yöksi ennen kuin olin kämpällä. Lumen peittämille katoille nevoille rämeille ja luurankokuusikkoihin paistoi lähes pyöreä kuu.

Tallin katto oli luhistunut, seinävierillä on rankimaisia vatunvarsia ja puutuneita maitohorsmia; myyrän ja niitä pyydystäneen kärpän jälkiä on rakennusten läheisyydessä.

Sauna lähellä lampea kämppärakennus ja hartsumakasiini ovat tyydyttävässä kunnossa, ikkunat on särkemättä. Siinä on aihe ihmettelyyn. Sakenevassa pimeydessä kämppäkartano tuntuu kolkolta melkein pelättävältä.

Potkin lumen terävänpään rappusilta avaan lukon mukaani saamalla avaimella vedän oven auki ja astun tuulikaappiin, jonka lattia rotisee jalkojeni alla; tartun toisen oven kahvaan ja nykäisen oven auki… Saranat nau´unnallaan toivottavat tulijan tervetulleeksi mutta tunkkaisin tuoksuin. Otan repustani kynttilän raapaisen tulen sen sydämeen asetan kynttilän pöydällä olevaan tuhkakuppiin. Koukussa riippuu Tilley heilutan sitä ja totean öljyä olevan. Ikkunan penkillä on lasinen tölkki sisällä tenttua ja pihdit. Kotoisesti tohisee Tilley, säteilee lämpöä ja valoa ukkoherran päämajaan.

Kylmä on herranhuone mutta siisteys on moitteeton. Valurautaisen kaminan vieressä halkolaatikossa on honkapilkkeitä. Kiipesin katolle ja poistin suojan savutorven päästä, tulipesään laitoin pilkkeitä vuolin kiehiset pistin ne halkojen väliin ja tuikkasin tulen kiehisiin.

Palaminen on hapen yhtymistä palavaan aineeseen. Tulelle oli herkkua tervaa tihkuvat kelopuut, hormi veti hyvin vaikka oli ollut käyttämättä pitkähkön ajan. Tilley ja kamina säteilivät lämpöä. Herranhuone lämpeni.

Savotoiden aikaan ukkoherra ja kasööri asuivat tässä huoneessa, ja se oli työmaan toimisto eli teräväpää. Lattialla kasöörin sängynpään kohdalla oli metallista valmistettu kassakaappi, jossa säilytettiin niin sanottua lännentuohta. Sitä köyhä kansa sanoi rahaksi ja jota ei ahdettu jätkäpojan taskuihin ylen runsaasti, sai olla tyytyväinen mikäli kasööri jätkän antoi haistella setelinippua. Vähään jätkän piti tyytyä. Niukkuuden vuoksi kirottiin talousjärjestelmä ja möhömahaiset herrat.

Nykyajan ihmiset napisevat kun he eivät saa rahaa ja tavaraa mielestään tarpeeksi. Toimet on ohjelmoitu niin että rahaa virtaisi kaikkialta, markka kaivetaan vaikka koiran takapuolesta. Himoitaan toisen omaisuuttakin, mietitään keinoja miten se saataisiin itselleen. Kaikki keinot näyttävät olevan sallittuja, olematon omatunto ei kolkuta. On itaroita, he eivät raski ostaa ruokaa eikä vaatteita, kierretään tilaisuudesta toiseen että saataisiin pullapala ja kahvi ilmaiseksi. Varastavatpa eräät vielä iltapalansakin mukaansa ammentamalla leivonnaisia muovipussiin tai taskuihinsa. Vaatteet ovat kuin suoraan variksen pelättimen päältä riisuttuja. Sitten mennään kanssaihmisten joukkoon ja haistaan. Yök!

Kaminassa puut palavat humisten, valurautainen kamina napsahtelee lämmetessään. Keitin kahvit ja söin eväitäni, riisuin ulkoiluvaatteeni ja ripustin ne nauloihin kuivumaan. Poistin paineen Tilleyn öljysäiliöstä jolloin lampun sukka punertui, sitten valo sammui ja tuli pimeys. Valopetrolin haju levisi huoneeseen. Ikkunan lävitse pöydälle paistoi kuu, pakkanen paukkui ulkona, kämpän seinissäkin. Nevan reunassa näätä jahtasi kiepeissä olevia teeriä, kettu jatkoi jälkijonoaan.

Nukahdin ukkoherran petille.

Ennen uneen vaipumistani ajattelin aikaa jolloin olin tältä kämpältä pitäin savotassa. Silloin en nukkunut herrojen huoneessa vaan kämpässä toisten jätkien joukossa. Haisi leivänpalo tupankansavu ja hikisten vaatteiden tympeä lemu. Kämppä oli jätkien täyttämä, oli nuoria ja vanhempia kyttyrään käpertyneitä ikään kuin seipään ympärille kiertäneitä humaloita. Eräät käänsivät keuhkonsa nurin, kakostelivat ja räkivät rastaanmunan kokoisia räkälimppejä lattialle. Hyi sitä siivoa!

Kulkumiehet jäivät jouluksi kämpälle, heillä ei ollut sen kummempaa kotia mutta sitä he eivät itkeneet eivätkä valittaneet. Heille joulu ei ollut jätkän vapahtajan syntymäpäivä. Joskus he olivat kuulleet huhupuheita, että jossakin Juudean Betlehemissä pyhästä hengestä on syntynyt poika, Messias, jota oli vuosisatoja odotettu. Pojalle oli annettu Jeesus-nimi, joka oli siihen aikaan suosittu nimi. Olivat he kuulleet että myöhemmin puuseppä-Jeesuksesta tuli vapahtaja. Myöhemmin jätkien, metsureiden, vapahtajaksi valmistivat monitoimikoneen eli moton. Kämpällä ei puhuttu synneistä eikä miehestä joka toisten syntitaakkaa alkaa kantamaan. Jokainen kantoi oman reppunsa sahanpäineen petkeleineen ja vuolurautoineen sekä kirveen varsineen. Kulkumiehellä ei ollut syntiä koska sen tekemiseen yksinkertaisesti ei ollut resursseja, mahdollisuutta. Jätkällä ei ollut rahaa jota olisi jumaloinut niin kuin herrat pohatat ja patruunat papit ja leviitat. Naimaan jätkä ei päässyt, pihkaiseen kouraan piti liha laittaa rentoutumaan. Viisaat ovat sanoneet että runkkarin aivot pehmenevät ikään kuin sienirihmaston hajottama puu. Pehmenneitä aivoja on muillakin kuin käteenvetäjillä.

Jätkä oli sopeutuva ”eläin”. Herranpentu oli katsonut jätkän jalkoja ja sanonut äidilleen: - Sillähän jalat ovat samanlaiset kuin ihmisellä.

Jätkät vihasivat maanviljelijöitä jotka tulivat keskitalveksi savottaan toivat voit talit leivät ja maidot mukanaan.

- Nuo perkeleen kurrirokarit jyväjemmarit piimäkuhilaat pönttö-öriläät ja turvenuijat täyttävät kämpät, tulisivat toimeen kotonaankin, lointelivat kulkumiehet. Maajussien ei tarvinnut kotata koska he rahatkin toivat mukanaan, jo homeessa olevat setelit.

Nousen ja lisään puita kaminaan, kallistun vuoteelleni.

Ajatukseni risteilevät siellä sun täällä. Mieleeni tulevat tällä kämpällä emännöineet naiset, kokit. Toinen kokki oli vaalea nuori pellavatukkainen. Rakastuin mutta en uskaltanut rakkauttani hänelle tunnustaa. Olin jätkä ja jätkän rakastuminen ei ole luvallista. Rakkaus on parempitakkisten etuoikeus. Jätkän kaikki energiansa on käytettävä alkutuotantoon.

Aattoaamuna heräsin viluisena, tuli oli kaminasta sammunut. Teen tulen ja keitän aamukahvin. Pakkanen on yöllä kiristynyt, sen tuntee sisällä lattialla käyvästä vedosta.

Nukuin ukkoherran petillä mutta en nähnyt unta pyryn tukkimasta varsitiestä, tammen sortumisesta tulvaveden noustessa enkä suman jäämisestä uittopuroon kesäksi. Ne olivat ukkoherran jokavuotisia huolenaiheita.

Nyt on jo aattoilta, päivällä touhusin mitä milloinkin, hiihtelin metsässä ja havaitsin ettei ole aukkoja eikä taimikoita. Silloin kun täällä savotoitiin avohakkuut eivät olleet vielä muodissa.

Rämejuotit ympäröivät kankaita. Soita ei ole ojitettu ei ojaa ei naveroa, ainoastaan luontaisesti tulleita puroja, joita saukot nousevat yläkuun aikaan vastavirtaan ja kuun kuluessa kannikaksi palaavat alavirtaan. Sellainen käsitys vanhemmilla ihmisillä on saukon vaelluksista.

Metsojen hakomat puut tököttävät huurteisina rämeillä ja nevojen reunamilla. Huurremetsoja en ole nähnyt, ne ovat pakkasella kiepeissä eli hyyvöksessä tai korvessa pitkäoksaisten kuusien juuressa. Aarnimetsä on rauhoitettu, sitä ei saa hakata kantorahaa ei tule eikä ole väliksikään, sillä ne uppoaisivat valtion pohjattomaan pussiin jälkeäkään jättämättä. Sinne mahtuu vaikka viimeinenkin karahka kaadettaisiin valtion metsästä.

Palattuani metsästä laitoin saunan lämpenemään, lampeen hakkaamastani avannosta kannoin vettä armeijan käytöstä poistetun kenttäkeittiön pataan, laitoin tulen uuniin ja odotan veden lämpenevän.

Tarvittaessa lisään halkoja saunan kiukaaseen ja kenttäkeittiön tulipesään.

Usein olen kylpenyt tämänkin kämpän saunassa. Kämppäukko lämmitti sen vähintäänkin kaksi kertaa viikossa. Ja ilman muuta joulusaunan aattoiltana niin kuin minä nyt. Saunominen tapahtui sellaisen rotokollan mukaan, että ensimmäisenä kävivät kokit sitten herrat ja viimeisenä kylpivät jätkät.

Kiuas on isohko koska oli paljon saunojia; sen vuoksi lämmitysaikaa on varattava tunteja. Kiukaan kivien pitää punertaa niin silloin saa hyvät löylyt. Nyt saunon yksin joten löylyä riittää saunatontuillekin.

Olen saunonut ja nyt istuin vaatimattomasti katetun illallispöydän ääressä. Kynttelikössä on kolme kynttilää joihin olen laittanut tulen, liekit heiluvat ilmavirtoja myötäillen. Kynttilät lyhenevät tasaisesti.

Joulupäivälliseni on katettu tuomistani eväistä, palvilihan annoin lämmetä kiukaalla. Nyt siinä on todellakin entisaikainen maku. Lapissa poronlihaa kuivataan keskitalven pakkasissa ja ahavatuulessa. Suolatut lihat kiinnitetään seinään tai katolle vartavasten rakennettuihin telineisiin, jälleihin. Savustettu poronliha on hyvää, minun joulupöydässä olevan palvilihan veroista.

Poromiehet paimentavat eloaan talvellakin, kenties yölläkin niin kuin ne itämaan paimentolaiset jotka näkivät enkelin tai jotakin muuta. Voimme kuvitella kuinka yksitoikkoista paimentaminen on ollut niin karussa ja puuttomassa maisemassa. Hän joka on ollut vartiossa tietää kuinka tympäisevää vartiopalvelus on. Siellä odottaa ilosanoman tuojaa eli vaihdonjohtajaa uusi vartiomies mukanaan. Itämaan paimentolaisilla ilmeisesti oli pitkät hukit. Väsynyt vartiomies saattaa nähdä olemattomia, vaikka taivaalta laskeutuvan ilosanoman tuojan. Toiveajattelua tai fiktiota kertomus on. Paimenet näkivät mitä he halusivat nähdä.

Keitin kahvia, sen tuoksu täyttää ukkoherran huoneen. Ukkoherra ryypiskeli kahvia keittiössä, samalla katseli kokkien muotoja. Vanha kissakin joisi maitoa…!

Istun kahvikuppini ääressä katson kuinka höyry kiemurtelee kahvistani kulkeutuu kynttilöiden liekkeihin ja katoaa. Kynttilöiden huojuvat liekit loihtivat seinälle himmeitä kuvioita. Tuijotan seinään, siinähän tanssii vaalea pellavapää, nainen joka oli kokkina ja häneen minä rakastuin mutta en uskaltanut rakkauttani tunnustaa. Onko hänkin tullut tänne joulua viettämään. Himmu, sinähän olet nuori ja kaunis, rakastan sinua. Rakkautta ei ollut vaikea tunnustaa. Tule, silitän tukkaasi!

Herään valveunestani kun kämpän puolelta kuuluu kolinaa ja rapinaa, kuulosti niin kuin ikkunaan olisi naputettu. Selkäpiissä ramahtelee. Pelkoni haihtuu kun arvelen kärpän ramelehtivan.

Lisään puita kaminaan riisun vaatteita sammutan kynttilät ja kallistun perille.

Mauno O. Immonen
Marjut, Jouluaatto autiolla kämpällä, s. 83-90

Sutjakan kuusipuun juurella äheltää jätkä kaatohommissa. Pokasahanterän sihkutus kuuluu huonosti lumisesta metsästä. Jätkän alaspäin laskettuun päähän patoutuu verta, kasvot punakoituvat. Hän on kääntänyt karvalakkinsa korvalliselle, että se pysyisi päässä. Lakkireuhkan puuhkat ovat kalkkaroituneet kuin savottahevosen mahanaluskarvoitus umpea ajettaessa. Sarkahousujen paikat polvissa ja persuuksissa kukkivat. Jaloissaan jätkällä on vanhat tallokkaat. Niiden ääreitä karkea lumi ja oksat ovat pöyhdyttäneet. Jalkineiden varret ovat ruskeahkoa parkkinahkaa. Niihin on repeillyt palkeenkieliä. Kirveen vitaisemia viiltohaavoja on virvellä kurottu vastakkain. Tallokkaiden varsien suuremmeillä on estetty lumen valuminen jalkineiden sisälle. Jätkän sarkalyyssin selkämykseen on varissut lunta. Se on nätäytynyt ja jäänyt kiinni. Pusakan helman alta näkyy kotikutoisen villapaidan käpristynyt helmus. Sileäksi kulunut tuppiroska riippuu miehen vyöllä. Puukon kärki on jyrsinyt rei'än tuppeen. Tai olisiko se tehty? Sieltä valui leivänmurut murokkoon. Jätkän käsineet ovat omantekoiset, nahasta virvellä ommellut rukkaset. Peukalotappien kämmenen puolella kiiltävät niitit. Rukkasten sisällä pidetään villalangasta kudottuja vanttuita. Niiden suihin on virkattu punainen reunus, joka on taipunut ulos päin.

Metsästys Porkkasalolla ja muita erä- ja savottanovelleja. 1996, s. 84 novellista Monen ässän mies