Käkikoski, Hilda

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Kuolinaika

Kuolinpaikkakunta

Koulutus tai tutkinto

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

sadut

Tyyppi

satukokoelmat

Muut teokset (kääntäjänä)

Nimi

Tyyppi

fyysisen teoksen osa

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Elämäkertatietoa

Harrastuksena naisasialiikkeet, politiikka ja raittiuskasvatus.

Hilda Maria Sjöström syntyi 31.1. (kastekirjan mukaan 6.2.) 1864 Porlammin kylässä Lapinjärvellä. Tänne hänen vanhempansa olivat muuttaneet Iitistä pari vuotta ennen Hildan syntymää. Isä - ahkera seppä ja mylläri - oli karjalaista, harvinaisen tiedonhaluinen äiti hämäläistä sukuperää.

Hilda oli kivulloinen lapsi, jota äiti piti "huonopäisenä" ja jonka ei uskottu elävän kauaakaan. Huonoista lähtökohdista huolimatta Hildasta kasvoi reipas ja älykäs tyttö. Kotitöistä hän ei välittänyt, sen sijaan hän halusi osallistua uudisraivaus- ja rakennustöihin. Luku- ja kirjoitustaidon hän oppi helposti ja sai jo seitsemänvuotiaana kinkereillä kiitosta lukutaidostaan.

"Isänmaa on niin kuin suuri vainio. Kansan sivistyselämä on se vilja, joka peltosaroilla lainehtii, ja laki on aitana ympärillä."

Maalaistytön opintie alkoi 7-vuotiaana kylä- eli lukkarinkoulussa, 12-vuotiaana hänet laitettiin Liljendalin ruotsalaiseen kansakouluun, mutta siellä hän ei viihtynyt. Yhteiskunnallisen toimintansa Hilda aloitti 13-vuotiaana osallistumalla Porlammin suomalaisen kansakoulun perustamispuuhiin. Tätä koulua hän sitten kävi iltapäivisin ja aamupäivisin toimi opettajana kyläkoulussa. Kyläkoulun opetuksesta vastasi silloin 14-vuotias opettajatar. Viisitoistavuotiaana Hildan onnistui päästä vapaaoppilaaksi Helsingin suomalaiseen tyttökouluun. Valmistuttuaan tyttökoulusta Hilda toimi kotiopettajattarena kunnes jatkoi opintojaan Suomalaisessa jatko-opistossa vuosina 1885-1888. V. 1895 hän suoritti yliopistossa tutkinnon Suomen ja Pohjoismaiden historian laudatur-arvosanaa varten. Hilda Käkikoski toimi äidinkielen ja historian opettajana Helsingin suomalaisessa yhteiskoulussa (1891-1903) ja myös Helsingin suomalaisessa tyttökoulussa (1897-1902). Kansanopistoaate sai nuoresta opettajattaresta innokkaan kannattajan. Hän toimi vuoden ajan opettajana Kangasalan kansanopistossa, kävi kesällä 1891 tutustumassa Skandinavian maiden kansanopistoihin ja piti historian ja Kalevalan kursseja Helsingin kansanopistoissa.

"Jäi siitä sittenkin jotain ruotsinkielen taitoa korvaan - ja ennen kaikkea - rakkaus papan äidinkieleen."

Hilda Käkikoski oli toisaalta hyvin kiintynyt ruotsinkieliseen isäpuoleensa ja tämän sukulaisiin, toisaalta hän koki muiden ruotsinkielisten halveksivan suomenkielisiä. Suututtuaan Liljendalin koulun opettajaan Hilda v. 1880 (16-vuotiaana) muutti sukunimensä kotinsa vieressä olevan kosken mukaan nimeksi Käkikoski. Myöhemmin Hilda Käkikoski kertoi kunnioittavansa lehtori Wichmania ja muita, jotka olivat ottaneet tehtäväkseen säilyttää ruotsinkielisen työväestön rakkaus äidinkieleensä.

"Naisasia isänmaamme elinkysymyksenä"

Raittius- ja siveellisyyskysymyksen lisäksi oli naiskysymys lähellä Hilda Käkikosken sydäntä. V. 1887 hän ryhtyi pohtimaan naisten asemaa ja vuosina 1895-1904 hän toimi Suomen naisyhdistyksen varapuheenjohtajana. Isänmaallisuus oli johtava aate Käkikosken elämässä. Se versoi lapsuudesta, hänen sukuylpeydestään, kotiseuturakkaudestaan ja opinhalustaan sekä vahvistui Kalevalaa, Yrjö-Koskista ja Snellmania lukiessa. Isänmaallisuutta hän sovelsi käytäntöön auttamalla ja sivistämällä tukea kaipaavia kansalaisryhmiä, kuten naisia ja maaseudun tilatonta työväestöä. Isänmaallis-yhteiskunnalliset pyrinnöt johtivat Hilda Käkikosken politiikkaan. V. 1906 hänet nimettiin Suomalaisen puolueen edustajaehdokkaaksi Uudenmaan läänissä, ja hän tuli valituksi puolueensa suurimmalla äänimäärällä vaalipiirissään. Käkikosken tunnustetut puhujantaidot pääsivät oikeuksiinsa vaalikiertueilla. V. 1910 hän ei asettunut enää ehdolle vedoten heikkoon terveyteensä ja totesi, että "nyt voin ajatella jäljellä olevata elämääni hiljaisen kirjallisen työn ääressä".

"Minä olen kasvanut kynä kädessä. Ajatukseni paperille paneminen on minulle yhtä luonnollista kuin veden juoksu virrassa."

Hilda Käkikoski oli varhaiskypsä, myös kirjallisen uransa hän aloitti varhain, 13-vuotiaana hän laati kotiseutunsa sanomalehteen kirjoituksia salakapakoita vastaan. Päiväkirjaa hän ryhtyi pitämään 15-vuotiaana (1879) ollessaan yksinäisenä koululaisena Helsingissä. Myöhemmin hän kirjoitti ahkerasti kirjeitä ystävilleen ja muille samoja yhteiskunnallisia tavoitteita ajaville henkilöille. Puheita ja esitelmiä Käkikoski piti valtaisia määriä ja lehtien avustajana hän toimi aina pyydettäessä.

Suomennostyönsä Käkikoski aloitti v. 1888 kääntämällä Lutherin saarnakokoelman, tämän jälkeen hän teki monia suomennoksia eri aloilta, erityisesti naisasiaa käsittelevistä kirjoituksista. Kesällä 1894 Käkikoski sai lomailla Zacharias Topeliuksen luona Koivuniemessä Sipoossa, missä hän vietti pitkän ajan seuraavanakin kesänä. Koivuniemellä viettämästään ajasta Hilda Käkikoski kertoo kirjeessään äidilleen (12.8.1894) todeten, että "saan sanoa runoilijavanhusta Sedäksi ja saan käydä hänen kanssaan verkkoja laskemassa ja kokemassa. […] Hän on myös luvannut lukea minun runojani ja sanoa, mitkä niistä kelpaavat ja mitkä eivät kelpaa".

Kaunokirjallisista suunnitelmistaan Käkikoski mainitsee useamman kerran, mutta muut kirjalliset työt veivät hänen aikansa. Hänen pääteoksensa on neliosainen Suomen historia nuorisolle, jota hän ryhtyi kirjoittamaan v. 1902. Neljän vuoden työn jälkeen Käkikoski kirjoittaa kesällä 1906 kirjeessään (29.6.1906): "Ja jos historiasta kerran pääsisin, silloin olisi niin paljon omintakeista: esitelmää, romaania, runoa, elämäkertoja ja kaikellaista, joka nyt vastustamattomalla voimalla pyrkii esille ja ahdistaa".

Mutta hän ei elinaikanaan päässyt irti historiasta, vielä Diakonissalaitoksen sairaalassa hän kirjoitti viimeistä osaa historiateokseensa kunnes kuolema antoi hänelle levon. Samaan aikaan Diakonissa-laitoksella valmistui Johannes Linnankoski viimeiselle matkalleen. Hilda Käkikoski ehti lähettää hänelle viimeisen tervehdyksen. Käkikosken suunnitteilla oleva ja jo aloitettu laaja romaani ei milloinkaan valmistunut. Kaunokirjallisia teoksia Hilda Käkikosken tuotannossa ovat yksi kokoelma lasten lauluja ja kertomuksia sekä runoja useassa kokoelmassa.

Hilda Käkikosken työntäyteinen elämä päättyi 14.11.1912. Hänet haudattiin Karjalohjalle, ja Kansanvalistusseura pystytti hänelle muistopatsaan.

Teksti: Eija Kareno

LÄHTEET

Hilda Käkikoski kirjeittensä ja kirjoitelmiensa valossa / julk. Tilma Hainari. - 1927.
Karilas, Esteri: Hilda Käkikoski. Teoksessa Suuria uusmaalaisia. - 1936. S. 93-111
Karilas, Esteri: Isänmaan tytär : Hilda Käkikosken elämäkerta. - 1934.
Suomen kirjailijat 1809-1916 / toim. Maija Hirvonen. - 1993. S. 412-413

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Koulun kesämatka. - 1901.
Leikki ja työ : lauluja ja kertomuksia. - 1903.
- 2. lis. ja uudestaan kuv. p. - 1915.
- 3. p. nimellä Satuja, joita isoäiti rakasti. - 1963.
Toivon toukomailta ; 1. Puheita, esitelmiä ja runoja. - 1903.
Vårsådd : tal, föredrag och dikter 1. - Öfvers. från finskan. - 1904.
Toivon toukomailta : puheita ja esitelmiä 2. - 1905.
Vårsådd : tal, föredrag och dikter 2. - 1906.
Lasten kasvattajille Suomen kodeissa. - 1906.
Toivon toukomailta : puheita, esitelmiä ja runoja 3. - 1907.
Suomen historia nuorisolle 1-4. - 1908, 1912-1913.
Päivä Veronassa ja viikko Venetsiassa. - 1909.