Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Kari, Marko

Synnyinaika
Synnyinpaikka
Ammatti
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Maakunta-alue
Teokset
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Elämäkertatietoa
- Karilla on erinomainen kyky luoda atmosfääri, suljettu maailma ja maisema joka on yhtä ihmistensä kanssa. (AL 23.12.92, Matti Apunen)

asuu Tampereella
opinnot: fil.yo
päätoiminen kirjailija
sivutoiminen kirjastovirkailija ym.

palkinnot: J. H. Erkon palkinto 1991
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1990
Alex Matson -stipendi 1993

Marko Kari on tamperelainen kauhukirjallisuuden perinteiden jatkaja, jonka tuotanto käsittää kaksi romaania.

"Kirjoitan tappaakseni aikaa", kertoo Marko Kari. Hän toteaa ryhtymisestään kirjailijaksi: "En valinnut työtä, vaan työ valitsi minut; olen kirjailija Herran armosta huolimatta."

Esikoisteos Reviiri (1990) herätti huomiota tyylikkäällä kerronnallaan ja kauhukuvastollaan. Kirja sai vuoden parhaana esikoisena J. H. Erkon palkinnon; palkintolautakunta kiitti teosta jänteväksi ja intensiiviseksi psykologiseksi romaaniksi. "Reviiri on tihenevätunnelmainen pienoisromaani, joka taidokkaasti pienin liikahduksin kuljettaa syvenevien varjojen maailmaansa, pimeyden ytimeen." (HS 31.3.90, Tero Liukkonen)

Toinen teos, Verikaste (1992), jatkoi niukkaa kauhun kerrontaa. "Kari kirjoittaa jälleen ´elokuvallisesti´, suosii nopeita leikkauksia ja aikasiirtymiä. -- Joka tapauksessa Verikaste on tehokas kuvaus väkivallan ja tuhon vetovoimasta, teoista joiden seuraukset riistäytyvät tekijöidensä hallinnasta. Siellä täällä Kari väläyttää sarkastista, niukkaa huumoria." (HS 20.9.92, Keijo Kettunen)

Marko Kari itse pitää Reviiriä tärkeimpänä teoksenaan "koska se on proosarunoteos, josta on jätetty pois kaikki turha lässytys, ja kirjoittajan tyyli on ytimellistä vallan, esitystapa nasevaa ja selvää, useinpa nerokastakin". Kirjailija siteeraa Petteri Hillebrandin arviointia Satakunnan Kansassa: "Viiltävän pelottava ja kauhistuttavan upea pienoisromaani."
Hengenheimolaisekseen Kari mainitsee Jack Unterwegerin, itävaltalaisen kirjailijan ja sarjamurhaajan.

"Olen luonteeltani new yorkilainen ennen mitään muuta; eikä NY:kään ole kaupunkia kummempi", Kari kommentoi.
"Olen viimeinen kirjailija, Aleksis Kiven ja Väinö Linnan perinteiden ainoa jatkaja, vaatimaton, syrjäänvetäytyvä mutta siellä äänekäs; katson ettei ihmiskunnalla ole toivoa, vaan kaaos ja hullujenhuone nielaisevat koko maailman.
Olen myös viimeinen suomalainen filosofi, joka on selvittänyt muun muassa sellaiset ongelmat kuin onko Jumala olemassa: on tietenkin, hän on yhtä kuin luonnonlait."

"Marko Kari on julkaissut vain kaksi pientä romaania - ensimmäisessä sivuja on 144, toisessa 71 - mutta ne ovatkin harvinaisen tiukkaa ja intensiivistä proosaa. Molemmissa Kari liikkuu kirjallisten lajityyppien raja-alueilla: hän käyttää hyväkseen etenkin kauhu- ja jännityskirjallisuuden aineksia, mutta ylittää genrerajat ja tekee omaleimaisia romaaneja, jotka eivät piittaa lajityypillisistä muotivirtauksista." (Keijo Kettunen teoksessa Kotimaisia nykykertojia 2 / toim. Ritva Aarnio, Ismo Loivamaa (1998) s. 46-47)
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Marko Karin tuotanto

Romaanit:

Reviiri (1990)
Verikaste (1992)
Tekstinäyte
Ote tuotannosta: Reviiri (1990)

Jupiter on lähellä kuuta; zeniitin seutuvilla häämöttää Otava, läpikuultavan kesäyötaivaan tähtikuvioista helpoin löytää, jossain Sirius, Ursa major, Plejadit, Orion, Auriga, Mizar, Magellan, Kassiopeia, Andromeda... vanhoja taruja, kaikuja, ylijättiläisiä, kylmää pimeyttä, ja sen takana hajallaan kvasaarien kipinät loitolla kaikesta elämästä. Näin kaukana välttyy näkemästä tiellään muita kulkijoita, vain kevyt tuulenviri, hiljaisuus... vuosikymmenet kuolematon, sitten kuolleena desiljoona ikuisuutta universumin tuhoutuessa ja syntyessä uudelleen, vain matka sekunnista sekuntiin, ja minä olen maisemissa taas kerran elääkseni jokaisen pienemmänkin hetken tismalleen samoin kuin äärettömän monta kertaa aiemmin ja myöhemmin. Niinkö? Se olisi kovaa. Se olisi kovaa, koska minä satun tietämään että se on mahdollista.
Minä en usko sitä.
Juha rämpii valkoisen järven rantaa lähes tyhjä ginipullo kädessään. Hän kuulee suuren äänettömyyden yölinnun huutojen yli, näkee vaalean yön kaartuvan kuplana maan reunasta reunaan, näkee sen mitä sattuu katsomaan eikä tiedä, mitä on häntä itseään tarkkailevien silmien takana.
Lähteitä ja viittauksia
Kotimaisia nykykertojia 2 / toim. Ritva Aarnio, Ismo Loivamaa (BTJ Kirjastopalvelu 1998)
Lehtileikkeet : Marko Kari (Tampereen kaupunginkirjasto)