Kananen, Salme

Kuvatiedoston lataaminen

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Ammatti

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

kokoomateokset

Tyyppi

romaanit

Elämäkertatietoa

Olen syntynyt Tuupovaaran Öllölän kylässä 1929. Viettänyt siellä lapsuuteni. Sota-ajan ja evakkotaipaleet. Mentyäni naimisiin 1948 muutin mieheni mukana Karttulaan ja sieltä 1963 Kuopion puolelle maanviljelijäksi. Lapsia on viisi. Minussa todettu astma paheni 1974 niin pahaksi, että minun oli luovuttava karjanhoito- ja heinätöistä. Se innoitti mielikuvitustani. Hakeuduin kirjoittajapiireihin oppia saamaan. Arvostelupalveluista on ollut paljon apua ja kirjoittajaseminaareista. Runokirjani Elosalamoita ilmestyi 1995. Runokilpailujen myötä pääsi runojani antologioihin. Ollaan Öllölässä -kirja ilmestyi 1995, siinä on runojani myös. Karjalan kasvupaikat ovat pysyneet mielessä ja innoittaneet kirjoittamaan. Punaiset revontulet koostuvat näistä ja monet runoni ja Laulu kotiseudulleni.
Vanhemmat
pienviljelijä Otto Kuronen ja Ida Sivonen

Puoliso
maanviljelijä Otto Sakari Kananen

Koulutus
Kansa- ja kansalaiskoulu

Asuinpaikat
Karttula 1948-1963, Kuopio 1963-

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Muu tuotanto:

Kirjoituksia lehdissä ja antologioissa.

Tekstinäyte

- Syöhän Kerttu kunnolla, sanoi äiti sovittelevasti huomaten Kertun vastahakoisen yrityksen viedä leivänpalaa suuhunsa. Ruoka ei yksinkertaisesti mennyt alas. Sanaakaan sanomatta Kerttu pujahti kamarin puolelle ja oikaisi itsensä sänkyyn.
Kaarina tuntui juttelevan huolettomaan tapaansa isän ja äidin kanssa kaupungissa aivan heidän kotinsa lähellä sattuneista pommituksista. Isän mielestä ryssän koneilla ei ollut mitään virkaa, ja pian ne hänen mielestään loppuisivatkin.
Kerttu oli nukahtanut, mutta heräsi Kaarinan tönäisyyn.
- Nukutko sinä? Eikö meidän pitäisi ruveta pukeutumaan?
- Ei vielä. Outetaan siihen, kun isä ja äiti nukkuuvat. Lähetään sitten hiljoo hipsimään, etteivät kuule.
Kotvan aikaa supateltuaan tytöt kuulivat ulkoa pihan läpi vievältä tieltä kiireisiä askeleita. Tuntui olevan isompi porukka liikkeellä. Kertun poskia alkoi kuumottaa, ja Kaarina oli jo ihan vauhkona sytyttämässä tulta tuijuun.
- Ei, ei valoja. Meijän on puettava pimeessä. Siinähän sinun vuattees ovat ja tuossa on taskulamppu, sen valossa on pärjättävä, Kerttu supisi. Tytöt pukeutuivat ja hiipivät ulos pimeälle tielle. Kerttu säikähti, kun kuuli liikettä takanaan, mutta se oli vain Kalle, joka kiirehti heidän kanssaan samaan matkaan. Kuin korpisissit he kulkivat varovasti pimeällä kivikkoisella polulla, vähäinen taskulampun valo apunaan. Tie oli Kertulle ja Kallelle tuttu, matkaa Simon mökille pari kilometriä.

[Punaiset revontulet. Books On Demand 2008, s. 99]